Kevään kausitunnit loppuvat toukokuussa, mutta jotkut iltatunnit jatkuvat vielä heinäkuulle asti, tosin vähän supistetulla kalenterilla kuin keväällä. Kesäleirit pyörivät kesäkuun, kolme ensimmäistä viikkoa lapsille ja yksi viikko sen jälkeen aikuisille, muutamia paikkoja vielä jäljellä. Hevoset lomailevat 5.7-31.7.2020. Elokuussa palataan taas iltatunteihin ja elokuulle mahtuu hyvin tilausleirejä, lyhytkursseja, maastoja, tehokursseja ym.
Syksyn tuntikalenteria suunnitellaan juuri, joten nyt on hyvä aika vaikuttaa syksyn aikatauluihin. Ole rohkeasti yhteydessä, millaisia tunteja toivot, mihin aikaan, millä teemalla, kaikki toiveet, risut, ruusut ovat arvokkaita. Kata on mammalomalla elokuusta eteenpäin ja tunnit tullaan järjestämään alkusyksystä vierailevilla vakiopettajilla, askellajiratsastuksen osaamista vaalien. Lisätietoja syksyn loistavasta opettajakaartista myöhemmin.
Hyvää kesää kaikille, iso kiitos niin uusille kuin vanhoille asiakkaille tänä haastavana keväänä, kiitos! Kertokaa rohkeasti toiveita minkä avulla hommaa voidaan vielä kehittää eteenpäin!

